märkää ja epämukavaa lunta satoi eilen meillekkin. Nyt ei ole huvittanut paljoa ulkoilla, kun on pakkastakin ja tuota kylmää lunta! Lumella on kyllä kiva leikkiä, mutta muuta positiivistä en kyllä keksi siitä.

Kauheaa, kun on kaksi viikkoa vierähtänyt, eikä siis kahteen viikkoon olla kommentoitu eikä kirjoiteltu! Tämä on kyllä oikea katastrofi! No pitää nyt sitten urakalla kai kertoa mitä kaikkea on tpahtunut kuluneen kahden viikon aikana.

Ensinnäkin mamma on matkustellut ja käynyt esim eläinpuistossa katsomassa niitä suuria kissapetoja, eli meidän kaukaisia sukulaisia. Ilveksiä ja leopardeja muunmoassa. Kuvia ei ole vielä tietokoneella joten niistä ei voi kuvia vielä laittaa ja mamma ei kuulemma saanut niin onnistuneita otoksia kuitenkaan.

Ja mitä minä olen tehnyt?

No mähän olen ulkoillut oikein kunnolla ennenkun lumi tuli ja syönyt ja esim. olen aloittanut kalaöljykuurin. ;) Tämä päivä oli inhokki päiväni, nimittäin suur siivous päivä. Meillä Miukun, Mirrin Ninin, Millan ja Miran ja muiden pentujen kanssa on oma huonekin. Se siiottiin nyt ihan putipuhtaaksi. Tällähetkellä pesukoneessa pyörii akikenlaisia makuualustoja.

Olen mä näiden kahden viikon aikana kerinnyt rikkoa yhden ruoka-astian, kun mamma oli juuri laittamassa siihen ruokaa ja minä tohkeissani tökkäsin lautasen hännälläni maahan, ja sirpaleina han se oli.

Vielä huonoja uutisiä näyttelyistä:
Joutsaan ei lähdetä. Näiden pimeidem iltojen ja aamujen takia. :( Ja joutsaan on kuitenkin matkaa runsaat 4 tuntia!
Poriin kuitenkin lähdetään, jos mukaan vielä mahdutaan, sekä Poh-Kisin esittelynäyttelyyn, mikäli Poh-Kis sellaisen järjestää.

Kuvia ei nyt olla otettu, mutta näin kylminä päivinä on kiva katsella syksyisiä ja kesäisiä kuvia!
Kuva Showna:

 

wrapper_logo.gifwrapper_viewshow.gifwrapper_getyourown.gif

kissakuvahaasteen kuva:

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Miiru Tampereen näyttelmatkalla. ;)

Miiru unohti tuossa äsken sanoa, että tämä blogi toimii ainakin nyt hetkenaikaa minun Mirrin, Miukun ja pentujenkin blogina. Pää asiassa kuitenkin tämä on Miirun. :)

Mirrin kuvashow:

wrapper_logo.gifwrapper_viewshow.gifwrapper_getyourown.gif

 

Ja Mirri unohti sanoa, että mamma on alkanut tehdä meille kaikille (Minulle, Mirrille ja Miirulle) omia päiväkirjoja!

Miukun kuvashow:

 

wrapper_logo.gifwrapper_viewshow.gifwrapper_getyourown.gif