Kävin naapureiden uudella talolla ja sieltä kotiin tullessa erään talon pihalla oli tuttu pieni mustavalkoinen kissa. Miirukka oli ollut kotoa pois kokonaisen kuukauden ja ylikin. Arvaatte varmaan miltä nyt tuntuu. Rakas pieni mustavalkoinen Miiru poika on jälleen kotona! Annoin juuri kermaa ja uusia pentunaksuja. Kyllä maistuvat.

Kaulapanta oli tallella ja kissakaan ei ollut missään laihassa kunnossa, mutta kova karvanlähtlö on päällä. Talon asukkaat kertoivat, että Miiru oli pyörinyt siinä pihalla noin viikon ajan. Ei ollut kuulemma antanut ottaa kiinni.

Kuuntelin juuri ennen naapureiden uudelle talolle kääntymistä radio, josta tuli ilmoituksia kadonneista/löytyneistä kissoista ja koirista. Tulin ajatelleeksi missäköhän Miiru tällähetkellä oleskelee.

Suunnitelmiin tuli muutoksia. Miiru pääsee myös kissojen match show:hun 14.6. Mökkeilemäänkin pääsee sunnuntaina. Pennun otto siirtyy jälleen harkintaan. Myös matolääkettä on annettava.

Nyt ei puutu meidän poppoosta ketään, pieni, rakas, mustavalkoinen, herra karvapallero on jälleen kotona! Toiveeni toteutui!

1601837.jpg

Näin nukutaan tyytyväisenä omalla, rakkaalla, pehmeällä pedillä.