En ole pitkään aikaan päässyt kirjoittamaan yhtikäs mitään, kun Miiru ja Wilma ovat kirjoiteleet näyttely höpinöitään. Viimeviikkokin oli niin kiireistä aikaa, että ei paljon keritty tietokoneella olla. :(

Syksy on saapunut ja lehdet puissa ovat kellastuneet. Tuulisia säitä on kyllä riittäänyt, mutta aurinkokin on välillä paistanut taivaalla.

Mamma lähtee tänään hakemaan meille oikein kunnon satsin lihoja ja kalaa! Nam, nam! Tänään myös tehdään uusi sivupohja. Luultavasti käytetään vanhaa, mutta kauva ja värit vaihdetaan syksyisempän. Ei nyt viitsitä mittän "virallista" äänestystä pistää pystyyn, mutta kysytään nyt kuitenkin, että kenen meistä kuva tulisi sivupohjaan? Pidetäänkö Miiruna, joka on saanut komeilla pohjalla jo vuoden vai vaihdetaanko johonkin meistä neitosista. Mamma ajattelisi, että pidetään Miiruna, kun kerta on Miirun poppoon blogi, mutta saatte te nyt ehdottaa. ;)

Mamma oli siivonnut ja laittanut maton hetkeksi tuolille ja meidän petimme siihen päälle. Siitä sitten löysin hyvän nukkumapaikan.

Nukkuupedissmatonpll.jpg

Miukupedissmatolla.jpg

Mamma, et viitsisi lähteä kameroinesi häiritsemästä minua?