Yritin tuossa aamupäivästä väsätä talvisempaa sivupohjaa, mutta yrityksesksi se taasen jäi, kun menetin hermot parin tunnin turhan työn takia. Nimittäin, aina kun yritän vaihtaa sivupohjan värejä, tausta muuttui valkoiseksi ja teksti pieneni, eikä asia korjaantunut vaikka kuinka yritin.  Lisäksi meni sotkemaan vielä syyspohjan ja joudutte nyt kestämään tällaista pohjaa ainakin hetken aikaa. :P

Niitä näyttelykuvia latailin tuossa äskettäin ja kävi nyt kuitenkin niin, että lauantain vähäisistä kuvista löytyi enemmän onnistuneita kuin sunnuntain suuresta valikoimasta. Latasin tänään nyt vain nuo Wilmasta ja Miirusta otetut, että huomenna laitan lumisten ulkoilukuvien yhteydessä myös linkin,  josta pääsee katselemaan muista karvakasoista otettuja kuvia. Kerkisin melkeimpä kaikki jo muokata, mutta ladata en enää tänään jaksa. Huomenna sitten niitä! ;)

Aloitetaan nyt kerrankin heti arvostelu kuvista, jota tulikin lauantain puolelta rutkasti. Samaa ei voi sanoa sunnuntain otoksista.

Noissa kuvissa siis Mr. Pienguin:ia (tunnetaan myös nimellä Miiru) arvosteli Nurit Pahl.

Taustalla komistuksia ja kaunistuksia odottelemassa tuomarin valintaa.

Kuva siitä miten viereisissä arvostelupöydissä edetään.

 

Pingviini väsyneenä, mutta tyytyväisenä.

Leipova Pingviini.

Viereisessä häkissä taasen Wilma huomion kipeänä.

Lauantain neiti otti kyllä rennosti niin kuin kuvista varmaan huomaa.

Sitten siirrytään sunnuntain kuviin...

Wilma Miirun häkissä vierailulla.

Pingviini sunnuntaina arvostelussa.

Tabby-Neiti itseään esittelemässä.

Wilma kyllästyneenä yrittää tähyillä Miirua.

Ja kun Miirulla oli kaikki hyvin voi taas ottaa rennosti. :)

Niin juu, tarkimmat varmaan ehtivät miettiä miksi Wilmalla oli Miirun verhot ja toisinpäin. Se johtuu nimittäin siitä, että otin Miirulle mukaan vahingossa sellaiset verhot, jotka varsinkin näin talvi aikaan sähköistävät turkkia ja kun Miirun turkki sähköistyy helpommin kuin Wilman ja kun Wilma-neiti ei ollut lauantaina arvostelussa niin ajattelin vaihtaa verhoja. Ajattelin sitten että ottaisin sunnuntaille mukaan toiset verhot, mutta tällainen homespää kun olen niin tietenkin unohdin. Hyvin näyttivät kuitenkin viihtyvän häkeissään. ;)