Miiru oli tänään aivan älyttömän suloisen näköinen kun pyysi päästä ulos. Ensin kiehnäsi, maukaisi ja meni ovelle. En voinut sitten tehdä muuta, kun lähteä häntä ulkoiluttamaan. Eihän tuollaisesta voinut kieltäytyä!
Miiru odotti niin nätisti istuen, kun puin ulkovaatteita päälleni. Ja niin kiltisti oma pikku höpönassuni kiersi pensaat eikä mennyt yhdenkään ali (miten hyvin usein käy). Mäntyrivin sitten jouduin pujottelemaan, mutta eihän se mitään, kun yleensä joudun nappaamaan Miiru syliin. Hän nimittäin aikoo mennä mäntyrivin vieressä olevan puskan alle, jossa on vielä kivirykelmä. Kissan näkökulmasta katsottuna ei Miiru oikeasti sitä olisi minun hyväkseni tehnyt. Tai, ken tietää, ehkäpä. Ulkona oli kuitenkin sen verran sateinen, märkä ja tuulinen ilma, että höpönassuni halusi piakkoin sisälle.

Sisälle tultuani tuli kaksi muuta höpönassua minua vastaan ja miukaisivat, puskivat ruokapussia ja jälleen miukaisivat. En nimittäin ollut kerinnyt antaa toista ruoka-annosta, sillä oli lähdettävä Miirun kanssa ulos.

Ja mistä sitten sen jälkeen, kun olin myös itse käynyt syömässä löysinkään nämä kolme rakasta ja niin ihanaa höpönassuani. Kaikki nukkuivat suloisesti, kukin omalla laillaan. Miuku ja Mirri vierekkäin maassa ja Miiru lempi hiirensä kanssa tuolilla.

Nyt on taas lähdettävä viemään Miirua ulos.

(Näitä kuvia ei ole otettu tänään.)